sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Viikonlopun rapujuhlat

Koko perhe koolla, rapuja pöydässä ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!
 Pienetkin harjoittelivat rapujen syöntiä, vaikka se menikin useasti "aivojen tutkimiseksi".
 

 Selkäkipuinen köllötteli ja pikkuisen oli hyvä olla kainalossa.
 Juhlissa saa esiintyä. Tässä ensimmäinen esitys hienoja temppuja skeittilaudalla ja fillareilla by Max!
 Ja tässä katsojakaartia, joka seurasi temppuja tarkkaavaisena.
 Esitys 2 oli laulu prinssistä performed by Minttu. Vähän ujostutti iso yleisö, mutta koko laulu laulettiin.
 Synttärisankari puhaltaa kakun 5 kynttilää.
 Serkkukaartia on mahdotonta saada samaan kuvaan, niin että kaikkki olisivat edustuskelpoisia! 
 Synttärisankarin lahja.




sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Taasen hieno viikonloppu

Eipä sitten ollutkaan viimeviikkoinen kierros Kytäjällä viimeinen. Eilen käytiin vielä Keimolassa pelaamassa Saras kenttä. Ei tuota kovin peliksi voinut sanoa, mutta raikas ulkoilulenkki kauniissa maisemissa kumminkin. Ilma oli hieno, enimmäkseen aurinkoinen, vaikka saatiin muutama sadepisara ja kerran jyrähti ukkonenkin melkoisella voimalla. Onneksi taivaallinen murina jäi siihen yhteen rysäykseen.
Kierroksen jälkeen saimme luxus kohtelun kotona, kun nuoret olivat tulleet meille, sauna odotti lämpimänä ja gourmet illallinen oli katetu pöytään. Mahtavaa! Kiitos T ja J.
Mikon sakki käväisi sitten sunnuntai iltapäivällä saunomassa ja syömässä savukalaa. Voiko kuvasta erehtyä: ISÄ ja POIKA.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kesän viimeinen (?) golfkierros Kytäjällä

Mahtava päivä. Ilma oli kesäinen, Kytäjän NW kenttä oli vain vähän kostea ja muutamat greenit olivat korjauksen alla, mutta muuten keli oli mieletön tähän aikaan vuodesta. Hyvä peliseura ja rento peli, mitä sitä muuta tarvitseekaan?

Minä ja Timon draiveri NW 17 takateellä.
NW 10
 NW 15
 Pelikaverit: Samuli, Timo ja Risto.
 NW 17 koko komeudessaan.
 NW 1 ja Samuli tiiaamassa. Pelattiin ensin takaysi ja sitten etuysi, kentän kunnostustöiden takia.

 Mukava peli.